Taitelijakodeista inspiroitunut – Hanna Kääriäisen kotona

Tumman viininpunainen eteinen ottaa vastaan Töölöläiskotiin sisään astuessa. Kulman takaa pilkottaa sininen keittiö, olohuoneesta puolestaan näkyy häivähdys sinapin keltaista. Skannolla markkinointipäällikkönä toimiva Hanna Kääriäinen ja hänen avopuolisonsa Petteri työskentelevät molemmat luovalla alalla ja se näkyy myös heidän kodissaan - kompakti kaupunkikoti on todellinen värien käytön taidonnäyte.

Miten päädyitte nykyiseen kotiinne?

Rakennus on 30-luvun Töölöläis kerrostalo, jonka on suunnitellut arkkitehti Leuto A. Pajunen. Alueena Töölö kiinnosti meitä, sillä olimme asuneet siellä aiemmin vuokrakodissa. Kävimme katsomassa tätä asuntoa pimeänä marraskuun iltana – asunto oli tyhjä ja pilkkopimeä. Sijainti oli kuitenkin sen verran houkutteleva, että päätimme tehdä tarjouksen, vaikka se ei ollutkaan ihan rakkautta ensi silmäyksellä. Valinta tehtiinkin sijainti ja budjetti edellä.

 

Miten kuvailisit kotinne tyyliä? Millainen olet sisustajana?

Olen aina nauttinut kirppareilla kiertelystä ja erityisten, persoonallisten löytöjen tekemisestä. Samalla olen sukeltanut eurooppalaisen designin maailmaan, erityisesti nykyisen työni puolesta Skannolla! Sisustustyylini on selvästi sekoitus värikkyyttä, laadukasta designia, kiinnostavaa second handia ja taidetta. Minua kiehtovat kerrokselliset ja persoonalliset kodit, jotka kertovat tarinan asukkaistaan. Erityisesti nautin taiteilijakodeissa kiertelystä – niistä ammennan paljon inspiraatiota ja niiden ainutlaatuinen tunnelma tuntuu ihan fyysisestikin hyvältä kehossa.

Oma tyylini ja kotini ovat jatkuvasti kehittyvä prosessi, johon vaikuttavat kaikki näkemäni ja kohtaamani elämänkokemukset!

 

Blau sininen keittiö Töölö Hanna Kääriäisen koti

 

Mikä toimi kotinne remontin inspiraationa? Entä millainen remonttiprosessi oli?

Ensimmäistä kertaa pääsimme suunnittelemaan koko asunnon remontin alusta loppuun itse! Asunnon oston jälkeen meidän piti säästää rahaa remonttia varten muutama vuosi, ja sinä aikana suunnitelmamme muuttuivat useita kertoja – ja se oli vain hyväksi! Lopulta remontin toteutus sujui sulavasti ja lopputulos oli juuri sellainen kuin olimme toivoneet.

 

Ajatuksenamme oli luoda meille toimiva ja viihtyisä koti, joka heijastaa omaa tyyliämme. Koska neliöt olivat rajalliset, pohdimme, miten voimme luoda toiminnallisia säilytystiloja, jotka helpottavat arkeamme, samalla pyrkien avaamaan tilan tuntua pieneen kotiimme.

 

Inspiraationlähteenä koko remonttiin olivat värit! Visiona oli värikoodata kaikki kodin tilat ja toiminnot omiksi väriblokeikseen – eteinen on viininpunainen lattiasta kattoon, kylpyhuone harmaanvihreä, alkovi beige ja vanhaan keittokomeroon toteutettu vaatehuone puolestaan oljenvihreä.

Halusin haastaa itseni opettelemaan ja kokeilemaan runsaampaa värien käyttöä niin, että koti olisi persoonallinen, lämmin, kutsuva ja tasapainoinen, mutta ei liian kirjava tai levoton.

 

Mikä oli sinulle tärkeintä uutta keittiötä suunniteltaessa?

Monikin asia! Värit ja visuaalisuus olivat ehdottomasti yksi suunnittelun tärkeimpiä tekijöitä. Halusimme värikkään keittiön, emme perinteistä valkoista tai mustaa, vaan jotain erityistä ja persoonallista. Tavoitteena oli tehdä keittiöstä omaa käyttöä ja tyyliä palveleva kokonaisuus, joka tuo iloa päivittäiseen arkeen. Tärkeintä on, että koti suunnitellaan itselle, ei vain mahdollista tulevaa ostajaa ajatellen!

 

Blau sininen keittiö Töölö Hanna Kääriäisen koti

 

Panostimme erityisesti myös säilytystilan mitoitukseen ja suunnitteluun. Hahmottelin tarkkaan etukäteen, mihin meidän jokainen tavara tulee keittiössä mahtumaan. Pienissä neliöissä, jokainen nurkka ratkaisee. Keittiöstä löytyykin säilytystä perinteisten keittiövälineiden lisäksi työkalupakille, siivousvälineille ja kattavalle kierrätykselle!

Kun säilytystila oli optimoitu, huomattiin ettei keittiön yläkaappeja tarvita laisinkaan – se toi kepeyttä kokonaisuuteen. Yläkaapittomuus ja piiloon sijoitetut kodinkoneet tekevät myös kokonaisuudesta kalusteenomaisen, jolloin se yhdistyy kauniisti osaksi olohuonetta ja kodin muuta sisustusta. Samasta syystä päädyttiin myös valitsemaan Boran liesitaso integroidulla liesituulettimella, joka on ollut super hyvä! Joka päivä kun kokkaillaan niin ollaan tyytyväisiä että panostettiin siihen. Niin tehokas, hiljainen ja miellyttävä käyttää.

 

Entä miten päädyitte keittiöissä valitsemiinne sävyihin ja materiaaleihin?

Keittiön väri päätettiin ensimmäisenä ja sen pohjalta rakentui koko muun kodin väripaletti. Tiesimme, että haluamme keittiöön jonkun selkeän värin.

Ihastuimme keraamiseen tasoon näyttävällä Calacatta Viola -kuviolla ja jotenkin vaalea, mutta kuitenkin voimakas sinisen sävy sopi sen pariksi oviin. Sinänsä sininen oli yllättävä valinta itselleni, koska lähtökohtaisesti suosin murrettuja vihreitä, oransseja, keltaisia ja punaisia sävyjä. Toisaalta sininen toimii juuri tällaisille väreillä hyvänä kontrastina.

Keittiön korkeat kaapit, jotka olivat melko massiiviset, haluttiin sulauttaa seinämäiseksi osaksi kotia, joten ne sävytettiin seinämaalin kanssa samalla sävyllä.

 

Blau leijuva taso Hanna Kääriäisen kotona Töölössä

 

Olohuoneen leijuvaan säilytyskalusteeseen kaivattiin selkeää, kuitenkin ”neutraalia” sävyä, ja valinta osui rusehtavaan sinapinkeltaiseen, joka harmonisoi parketin ja seinän maalisävyn kanssa. Alkovissa olevat vaatekaapit taas sävytettiin alkovin seinämaalin kanssa yhteen, jotta ne sulautuisivat mahdollisimman hyvin ympäristöönsä.

 

Onko sinulla jotain erityistä suosikkia valmiissa kodissanne?

Kokonaisuus on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen! Olen tyytyväinen siihen, miten kaikki kodin palaset sopivat hyvin yhteen – niin väreissä, visuaalisuudessa kuin toiminnallisuudessakin. En ole vieläkään keksinyt mitään, mitä valitsisin tai tekisin toisin.

Meidän “pihistä ja panosta” valinnat onnistui myös tosi hyvin. Ollaan niin tyytyväisiä että panostettiin muun muassa käytännölliseen keraamiseen keittiön tasoon sekä Boran lieteen. Muut kodinkoneet ovat olleet edullista perustasoa, mutta ne ovat täyttäneet tarpeemme hyvin.

Sama periaate näkyy myös sisustuksessa, missä olemme panostaneet kiinteisiin säilytyskalusteisiin, kuten vaatekaappeihin ja olohuoneen säilytysratkaisuihin, sekä hankkineet laadukkaan sohvan ja verhot. Lähes kaikki muu kodin kalustus ja sisustus on löytynyt second handina kirppiksiltä, ystäviltä ja Tori.fi:stä.

 

 

Hannan ja Petterin valinnat

Ovi – Kustomoitu sininen Teknoksen värikartasta
Taso – Calacatta Viola keraaminen
Hana – Hansgrohe RST

Halusin haastaa itseni opettelemaan ja kokeilemaan runsaampaa värien käyttöä niin, että koti olisi persoonallinen, lämmin, kutsuva ja tasapainoinen, mutta ei liian kirjava tai levoton.
Kuvat - Mikael Pettersson
Stailaus - Minna Jones
Keittiö mittatilaustyönä – Miksi valita mittatilauskeittiö?
Joululahjaopas 2024
Yhteisnäyttely Teppo Honkala & Mirja Ilkka 11.-15.9.
Ota yhteyttä, niin sovitaan Sinulle parhaiten sopiva aika ja paikka. Varaa aika suunnitteluun

Ota yhteyttä, niin tehdään sinun keittiöunelmistasi totta.

Yhteydenotto
Etsitkö sopivaa aikaa suunnittelulle tai onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä – autamme mielellämme!